![]() |
| The devil in disguise ;) |
Play the Game
Elämä on peli.. all-in!
maanantai 24. tammikuuta 2011
Heikko happi..
Eilisestä selviäminen oli kyllä melkoisen työn ja tuskan takana.. edelliseen kirjoitukseen viitaten juhlapäivä otti veronsa =) Oli siis todellakin enemmän kuin vauhdikkaat polttarit lauantaina ja koko päivän kestäneiden tapahtumien läpikäynti, aikataulussa pysyminen ja porukan hostaaminen kostautuivat erittäin väsyneenä sunnuntaiolona.. turha tietenkään yrittää kieltää aamuun asti kestäneen tanssilattian kuluttamisen ja virvoitusjuomien nauttimisen vaikutusta unen määrään ja laatuun ;)
Vaikka olo oli heikko koko sunnuntain, ei sillä ollut mitään merkitystä, sillä lauantai oli kaikin puolin niin onnistunut päivä! Kaikki sujui kuin kokeneemmankin tapahtumajärjestäjän aikataulutuksen mukaisesti eikä ohjelmakaan aiheuttanut suurempia ongelmia. Kaikilla oli kivaa ja porukka viihtyi tosi hyvin yhdessä =)
Osallisuutensa sunnuntain outoon oloon teki myös polttaripäivän aamuohjelmaan kuulunut tankotanssitunti, jonka aikana tajusin olevani erittäin kömpelö eikä seksikkyydestä ollut tietoakaan 'spinnatessani' tangolla ;) Ihan itseäkin hävetti katsoa peilistä omaa menoa. Kaikki arvostus ja kunnioitus tankotanssijoille, jotka saava lajin näyttämään niin helpolta ja yksinkertaiselta. Itse olen naarmuilla ja mustelmilla sisäreisiä myöten ja selästä on ilmeisesti löytynyt muutama hävinnyt pikkulihan, sillä käsien nostaminen ylös tuottaa puhdasta tuskaa =)
Eilinen olotila on joka tapauksessa jo taakse jäänyttä elämää ja nyt jäljellä on ihania muistoja viikonlopusta (ja ne pari kipeää lihasta) =) Tämä urheiluviikko oli pakko aloittaa heti tänään, jotta viimeisistäkin viikonloppujäämistä pääsi eroon nopeasti ja arki alkoi kulkea tuttua kuviotaan. Kuntosalille siis heti töiden jälkeen, vaikka kieltämättä olisin huomattavasti mieluummin jäänyt sohvalle köllöttelemään vielä täksi illaksi ;) Onneksi salitreffit kaverin kanssa oli sovittu jo etukäteen, eikä noin viime hetkellä kehdannut enää peruakaan.
Jälkikäteen tutkailtuna fiilis on huomattavasti parempi pienen hikitreenin jälkeen, eikä tässä vaiheessa voi olla kuin iloinen, että tuli mentyä treenaamaan =) Tästä on hyvä aloittaa taas uusi viikko!
lauantai 22. tammikuuta 2011
Polttaripäivä!
Tässä on viime aikoina kaikki vapaa-aika ja energia uponnut hääjärjestelyissä auttamiseen, mutta vielä suurempi urakka on ollut polttareiden järjestäminen! Puhelinlinjat ja sähköposti on käynyt kuumana, kun yhteydenottoja on pitänyt hoitaa kaikkia mahdollisia kommunikointikanavia käyttäen tehokkuuden maksimoimiseksi.
Eilisiltana hoidin viimeiset ostokset ja olikin tosi kiva huomata kaupassa, että ostettavaa oli heti suurperheen viikon tarpeisiin.. en säästellyt kovinkaan montaa voimasanaa raahatessani kauppakasseja kotiinpäin. Kädet tärisivät ruokatavaroiden painosta jo ennen kuin pääsin ulos kauppakeskuksesta ja matkalla joutui ihan muutaman kerran pitämään taukoja.
Kodin siivoamisen jälkeen olin niin ansainnut lasin punaviiniä ja nautin hetken oleskelusta. Sitten vielä pienet viimeistelyt, järjestelyt, vaatteiden etsintä ja valinta, pakkaamista ja vika sähköposti polttariporukalle.. ja kaiken tämän jälkeen kello oli pikkusen vailla 1. Äkkiä nukkumaan, jotta ehdin muutaman tunnin nukkua ennen herätyskellon armotonta muistutusta aikataulun starttaamisesta.
Yllättävän helposti sain itseni hereille tänä aamuna, vaikka unimäärä onkin jäänyt ihan liian vähäiseksi viime aikoina. Jännittää pikkusen tämän päivän kulku, mutta toivottavasti kaikki menee suunnitellusti ja mikä tärkeintä, tuleva morsian nauttisi päivästä!
Ja nyt suunta radalle ;)
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Loistotennis
Eilen oli aivan loistava tennisvalmennus! Tunti oli sisällöllisesti haastava ja toisaalta sisälsi paljon peliaikaa.. se haastava tekniikkaosio ei kulkenut kovinkaan puhtaasti, mutta silti kokonaisuudesta jäi tosi hyvä fiilis =) Saimme valmennusporukalla paljon hyviä palloralleja aikaiseksi ja tsemppi oli huipussaan; eilisen peliosion tuntee kyllä nyt kropassaan, kun jokainen liike muistuttaa jostain kipeytyneestä lihaksesta =)
Tennis näytti pitkästä aikaa sitä parasta puoltaan enkä jaksaisi millään odottaa seuraavaa tuntia. My <3 tennis.. ainakin seuraavaan treeniin asti!
Tämän illan prime time kului kaason roolissa häävalmisteluja tehden eikä aikaa jäänyt juuri millekään muulle. To do –lista on tällä hetkellä järisyttävän pitkä ja projektien deadlinet häämöttävät jo ihan kulman takana! Priorisointi oli päivän sana ja kaikki ei niin kiireiset hommat siirtyivät jälleen suosiolla ainakin yhden päivän eteenpäin =)
Huomenna pääsee taas treenaamaan, ihanaa!
maanantai 17. tammikuuta 2011
Viikonlopun vaikutukset
Ei ollut muuten viime viikon vika tennissetti kovin helppo.. lauantai-illan ylipitkäksi venynyt radalla pyörähdys ja muutama ylimääräinen aikuisten omenamehu aiheuttivat suuria ongelmia sunnuntaiaamun heräämiseen. Kyllä tuli muutaman kerran manattua etukäteen varattua pelivuoroa siinä kiireessä ja heikohkossa hapessa ;)
Nopeasti juotu aamukahvi aiheutti muutenkin heikkoon oloon lisämausteeksi pienen närästyksen ja tenniskentälle meno oli todellakin aika nihkeää. Syrra oli tietenkin jättänyt suosiolla lauantai-illan menot väliin ja hehkui kentällä freesinä & energisenä.. olin vähän kateellinen toisen olotilasta.
45 minuuttia tenniskentällä meni ihan siedettävästi, ei niinkään pelillisesti vaan olotilan puolesta, mutta sen jälkeen oli pakko hyväksyä tappio ja Syrra joutui pyytämään viime minuuteiksi toisen vastapelaajan. Olin niin tyytyväinen päästessäni eroon tennismailasta ja kentällä sprinttailemisesta, että hymy oli herkässä toimittaessani pallotytön tehtävää =)
Onneksi sain tenniksen jälkeen ystäviltä kutsun sunnuntai-illalliselle, sillä omat kokkailut olisi jäänyt take away –tasolle. Kyllä tortillat, Alfapet-kisailu ja unkarilainen jälkkäri (jonka nimeä en muista) muuttivat ihmisraunion jälleen hyvinvoivaksi melkein urheilijaksi!
Ilmeisesti lauantai-illalla oli kauaskantoiset vaikutukset, sillä tänäänkään ei ollut helppoa selviytyä urheilun pariin. Fiilis oli vieläkin vähän matala, mutta onneksi hyvässä seurassa tehty salitreeni nostatti mielialaa huomattavasti. Alennusmyyntilöytö on päässyt tänä iltana arktisessa kodissa hyötykäyttöön ja loppuilta kuluu lämpöpeittoon kääriytyneenä <3
Viikonlopun aiheuttamat huonot vaikutukset saavat loppua tähän iltaan ja huomenna on ihan salettiin huippumeininki treenin osalta =) Fingers crossed!
| fleecehuopa: IVANAhelsinki for Luhta Home (Teltta-kuosi) |
| Uusi fleecehuopa lämmittämässä syväjäätyneitä jalkoja <3 |
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Shoppailuonnea
Torstaisen pankki- ja vakuutusasioiden päivittämisen jälkeen poikkesin ihanaakin ihanammassa Zio-liikkeessä.. ne oli ne houkuttelevat alelaput joka ikkunassa, kun vetivät liikaa puoleensa ;) Kävelin liikkeessä tiettyyn suuntaa, koska olen viime syksynä niin moneen kertaan käynyt ihailemassa ja kokeilemassa Ash Eloise –kenkiä raaskimatta kuitenkaan ostaa niitä.
Nyt tiesin tarkkaan mistä kenkäpari huuteli nimeäni. Ja siellähän ne olivat, nuo mustat juhlakengät ja mikä parasta kenkiin oli kiinnitetty -40% lappu =) Sain käsiini kyseisestä mallista viimeisen mustan koon 37 parin ja niistä en enää luopunut! Laitetaan pakettiin, kiitos.
Onnistuneen shoppailuhetken jälkeen päätin tasapainon ylläpitämiseksi käydä kiusaamassa kroppaa pikkusen kuntosalilla. Salilla oli samanaikaisesti pari kaveria treenaamassa, joten osa treeniajasta kului mukavasti jutellen ja kuulumisia päivitellen =) Ilmeisesti joitain liikkeitä tuli kuitenkin tehtyä oikein, sillä yläkroppa on ollut loppuviikon järkevän jumissa!
Saimme Syrran kanssa perjantai-illalle pelivuoron varattua, joten tennistaitojakin pääsi vielä loppuviikosta testaamaan. Aika skeptisin mielin tuli käveltyä kentälle eikä tuntiin tullut ladattua yhtään odotuksia. Peli sujui kuitenkin yllättävän hienosti ja syöttöharjoituksiakin sain tehtyä ilman pahempia tuskastumisia ja raivonpurkauksia =) Kaikin puolin tosi onnistunut tennistreeni ja nyt voi jälleen odottaa seuraavaa valmennustuntia hyvin mielin!
Olen muuten siivonnut kotia muutamana päivänä uudet korkokengät jalassa kuin miljonäärikotirouva, koska pitäähän uuden kengät ajaa sisään ennen sitä varsinaista pitkää juhlailtaa ;)
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Technical difficulties
Onneksi eilen oli vuorossa tennisvalmennus, sillä edellisillä tenniskerroilla vallan ottaneet tekniikkavirheet ovat alkaneet ottaa päähän ihan tosissaan! Tuntuu, että se vähäinenkin osaaminen on hävinnyt ja tilalle on ei-toivotussa vaihtokaupassa annettu epämääräisiä suorituksia sekä äärimmäisen huonoja lyöntejä.
Ei noihin lyönteihin ilmeisesti mitään kummempaa uutta virhettä ole soluttautunut, mutta jo olemassa olleet häiriöt ovat kärjistyneet ja aiheuttavat nyt suurempia ongelmia kuin aikaisemmin. Epäonnistuneissa lyönneissä perusvirhe on yksinkertaisesti aivan väärä lyöntiasento. Rystylyöntiä hiottiinkin eilen toden teolla ja valmentaja korjasi virheitä minkä ehti =)
Parannusten ja neuvojen jälkeen lyönti kulki jo pikkusen paremmin, mutta kyllä tähänkin tuntiin mahtui niin paljon turhauttavia virheitä, että pinna alkoi jossain vaiheessa vähän kiristyä.. Tuollaisessa mielentilassa hajonnutta ja hävinnyttä tekniikkaa ei voi korjata muulla kuin voimalla ;) Siinä saa samanaikaisesti kivasti paukutettua ärsytyksen karvapalloihin. Parasta tietysti oli, kun lopputunnista sain pari rystylyöntiä onnistumaan ja samalla niihin oli ladattu kaikki voima mitä kropasta lähti. Hitsi kun joskus saisin tuon tapaisen lyönnin peruslyönniksi! Nyt nuo onnenkantamoiset ovat kovin harvinaista herkkua =)
Juteltiin siinä tunnin aikana hieman tämän kevään valmennuksen sisällöstä ja jos jotain kevätflunssaa tai muuta on tulossa, niin tilaan tällaiset suoraan maaliskuulle, jolloin on vuorossa syöttöpainotteinen kuukausi.. pelkkä ajatus neljän peräkkäisen valmennustunnin uhraamisesta syöttöharjoituksille aiheuttaa puistatuksia!
Tänään piti pitää reipas välipäivä treenauksesta ja siivota koti, mutta kylpyhuoneen kuuraamisen jälkeen olin niin tyytyväinen päivän saldoon, että jäinkin loppuillaksi sohvalle köllöttelemään =)
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Viikonlopputreenit
Tällä viikolla on tullut treenattua niin, että ei ainakaan voi sanoa huonon urheiluomantunnon kolkuttavan =) Lauantaina kävimme Syrran kanssa kokeilemassa tennistuuria tunnin verran, mutta valitettavasti kohdallani onni ei ole vielä kääntynyt. Jokin tekniikkavirus on käynyt sekoittamassa peruslyönnit ja vaikka kuinka yrittää tehdä muutoksia, niin onnistuneet lyönnit ilmestyvät liian harvoin peliin..
Toki tunnin ajanjaksoon saa mahtumaan muutamia hyviä lyöntejä, mutta perusfiilis jäi taas hieman latteaksi.. ensi viikon valmennustunnilla pitänee esittää valmentajalle muutama syventävä kysymys ja tiedä vaikka ratkaisu ongelmiin löytyisi hyvistä neuvoista =)
Tänään oli oman mielenterveyden säilymisen vuoksi parempi jättää tennismaila suosiolla kaappiin ja suunnata kiltisti kuntosalille. Salitreenille ei jäänyt kovin paljon aikaa, kun aamu meni überhitaasti toimiessa ja loppupäivälle oli tehty jo muita suunnitelmia. Supersarjoilla hoidin salikäynnin nopeasti ja tehokkaasti pois alta =)
Ilta kului ihanien ystävien luona parhaasta seurasta, herkkuruuasta ja Alfapet-kisailusta nauttien =) Nyt voi kierähtää vielä omalle sohvalle katsomaan muutaman Sinkkuelämää-jakson <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
